Vierulan verkkokaupan ehdot

Tuoreus ja toimitus

Vierulasta tilatut mansikat ovat aina samana aamuna poimittuja, jollei toisin mainita. Meillä poimimaan lähdetään aamulla kello viisi, joten myyntipisteisiin saadaan yhdeksäksi tuoreet marjat. Haluamme toimittaa asiakkaalle aina mahdollisimman hyvät ja tuoreet marjat, joten jos pääset noutamaan tilausta vasta iltapäivällä, ilmoita se lisätiedoissa, niin kuljetamme tuotteet myyntipisteeseen vasta päivän toisessa kuormassa.

Hinnoittelu

Hintamme elävät satokauden mukaan. Alkukaudesta hinnat ovat korkeammat kuin pääsadon aikaan, mutta Suomen kesän ollessa arvaamaton ja pääsatokauden jäädessä usein melko lyhyeksi, mansikan säilömistä ei kannata lykätä alhaisempien hintojen toivossa. Oikea aika on, kun näkee sivuillamme tai myyntipisteissämme päivityksiä mansikan pääsatokaudesta. Hinnat lähtevät myös loppukaudesta nousuun, kun viiden kilon laatikoiden myynti loppuu.

Hintojen vertailussa kannattaa ottaa huomioon se, että tuotteemme ovat oikeasti tuoreita, samana aamuna poimittuja. Tuoreuden näkee muun muassa marjojen kauniista kiillosta ja siitä, että laatikkoa kevyesti ravistaa, marjat ropisevat yksittäin pohjalle. Jos tuotteet ovat useamman päivän olleet kylmiössä, mansikoiden kiilto on poissa ja laatikkoa ravistaessa marjat liikkuvat yhtenä massana. Mansikka on myös nopeasti pilaantuva marja, jonka itse haluamme myydä aina tuoreena.

Jotta marjat ovat mahdollisimman laadukkaita, poimimme myös huonot marjat jatkuvasti pois pellosta. Emme jätä niitä riviväliin levittämään homeitiötä vaan maksamme poimijoille saman hinnan homeisten marjojen poiminnasta kuin hyvienkin marjojen poiminnasta. Tämä systeemi on toiminut meidän tilallamme, koska näin samalta lohkolta voidaan poimia pidempään hyvää marjaa.

Taataksemme marjojen tuoreuden ja laadun toimitamme marjoja useamman kerran päivässä myyntipisteisiin. Erillisistä mansikkakuormista, aikaisten aamujen poiminnoista ja eri laatuluokkien keräämisestä kertyy kuluja, mitkä meidän täytyy huomioida hinnoittelussa. Kyseiset asiat kuitenkin parantavat marjan laatua niin paljon, että emme halua tinkiä niistä.

Pyrimme pitämään nettikaupassa mahdollisimman ajantasaisen hinnan. Päivän hinta lähetetään tekstiviestillä tai sähköpostilla, mikäli se on eri kuin nettikaupassa ilmoitettu hinta. Voit tehdä itse valinnan, kummalla tavalla haluat sinuun otettavan yhteyttä.

Tilaus ja toimitus

Tilaus seuraavaksi päiväksi tulee tehdä edellispäivänä puoleen yöhön mennessä. Automaattinen tilausvahvistus lähetetään antamaasi sähköpostiosoitteeseen heti tilauksen jälkeen. Satokauden ollessa vauhdissa voi valita tilauksesi joko aamupäivän tai iltapäivän kuormaan. Voit kertoa toiveesi tilauksen lisätiedoissa. Aamukuorma on heti myyntipisteen auettua saatavissa. Iltapäiväkuorma saapuu puolen päivän tienoilla. Nettitilaukset tulee noutaa aina kello 14 mennessä.

Puhelinnumero tilauksessa on tärkeä poikkeustilanteita varten. Joskus marjoja ei pystytä aamulla poimimaan esimerkiksi raekuuron takia. Jos myyntipisteen marjat loppuvat jo ennen kello 14, myyjä soittaa ja sopii, miten nouto hoidetaan.

Pidätämme oikeuden muutoksiin, joista ilmoitamme aina asiakkaalle.

Myyntipisteiden aukeamisajat

  • Mäntyharjun S-marketin edusta klo 9.00
  • Pertunmaan K-marketin edusta 9.30
  • Kuortin ABC edusta 10.00
  • Heinolan S-market Heinoskan eteinen 9.30

Pisteet ovat auki niin pitkään kun mansikoita riittää. Maksaminen onnistuu yleisimmillä maksukorteilla ja käteisellä.

Henkilötietojen käsittely Vierulantilan verkkokaupassa

Tilaamisen yhteydessä käyttäjän antamat henkilökohtaiset tiedot ovat: nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero. Näitä tietoja säilytetään tilauksen käsittelyn ajan. Kun tilaus on toimitettu, tiedot poistetaan. Tietoja ei käytetä muihin tarkoituksiin. Tietoja ei myöskään luovuteta kolmansille osapuolille.